-

Vuokranantaja-lehti 3/2024: Vierelläsi jo 25 vuotta
Yhdistyksemme on kulkenut vuokranantajien vierellä jo 25 vuotta. Tuore juhlavuositeemainen lehti sukeltaa neljännesvuosisadan aikana muuttuneisiin vuokramarkkinoihin ja järjestön vaikuttamistyöhön.
-

Jo 25 vuotta vahvasti esillä yhteiskunnassa
Vuokra- ja asuntomarkkinoilla on tapahtunut paljon sen neljännesvuosisadan aikana, kun Suomen Vuokranantajat on ollut olemassa. Edunvalvonta ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen on alusta asti kuulunut vahvasti yhdistyksen toimintaan.
-

Lapissa riittää kysyntää loma-asunnoille
Antti ja Tiina Mäkikyrön loma-asunto Levillä on varattu talvikausina kahdeksi vuodeksi eteenpäin. Välillä he käyttävät sitä itsekin.
-

Pottiin puoli miljoonaa uutta asuntoa
Suomessa suurille kaupunkiseuduille pitäisi rakentaa jopa yli puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2040 mennessä. Eniten tarvittaisiin yksiöitä ja kaksioita. Toisaalta taas joissain kunnissa viidesosa asunnoista on jäämässä tyhjilleen.
-

Isännöitsijää etsimässä, tositarkoituksella
Taloyhtiön hallituksen kannattaa valita tärkein kumppaninsa huolellisesti. Kun isännöitsijän kilpailutus tehdään hyvin, se varmistaa, että arki sujuu jatkossa helpommin.
-

Kuinka asumisen vahinkotilanteita voi vakuuttaa?
Monesti vakuutuksen tarve paljastuu vasta, kun vahinko on sattunut.
-

Rakentamislaki edellyttää vähähiilisyyttä ja digitaalisuutta
Vaikka uusi rakentamislaki tulee voimaan vuoden 2025 alussa, sitä ollaan jo korjaamassa. Lain suurimmat uudistukset koskevat vähähiilistä rakentamista ja selvitysten digitaalisuutta.
-

Avaimien luovutus sujuvasti ja turvallisesti
Lyhytaikainen vuokralainen tarvitsee avaimet tullessaan vierailulle asuntoosi. Mikä olisi paras tapa toimittaa ne hänelle?

Hyvä vuokranantaja
Hyvä vuokranantaja -palkinnon saajat valitaan verkossa kerättyjen ehdotusten pohjalta. Palkinto jaetaan vuosittain yksityiselle vuokranantajalle tai vuokranantajille, jotka tuovat mieleen sanat reilu, luotettava, jämpti ja sitoutunut.
Seuraa meitä somessa
Liity mukaan paikallisiin Facebook-ryhmiin
Vuokranantajapalsta, Varsinais-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Päijät-Häme, Satakunta, Keski-Suomi, Pirkanmaa, Pohjois-Karjala, Kanta-Häme, Pohjois-Savo, Lappi, Keski-Uusimaa Kaakkois-Suomi, Ulkosuomalaiset
