Avaa sivuston haku

Avaa sivuston haku

Uutishuone

Ajankohtaiset uutiset ja blogit

  • Asuntokaupan haasteet ovat kysynnässä eivätkä tarjonnassa – täten myös toimien on keskityttävä kysyntään

    Suomen hallitus kokoontuu ensi viikolla budjettiriiheen, josta odotetaan toimia myös rakennusalan ahdinkoon. Ratkaisuvaihtoehtoja miettii parhaillaan lisäksi ympäristöministeriön työryhmä.

  • Asumiskulut kasvavat, mutta vuokralaista suojaa hyvä vuokranantajuus ja markkinaehtoinen kysyntä ja tarjonta

    Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton PTT:ltä tilaamasta tutkimuksesta selviää, että asumismenot kasvavat tänä vuonna tuntuvasti. Keskeisenä ajurina on voimakas korkojen nousu, jonka lisäksi myös muihin asumismenoihin kohdistuu merkittäviä nousupaineita. Tutkimuksen mukaan asumismenot kasvavat keskimäärin 6,5 % vuonna 2023.

  • Asunto kesän tyhjänä? Ennakoi ja vältä ikävät yllätykset 

    Moni lähtee kesällä pidemmälle lomamatkalle tai muuttaa kesäkuukausiksi mökille luonnon helmaan. Oma koti jää tällöin usein tyhjäksi. Olipa sitten omistaja-asuja tai vuokralainen, muutama asia on syytä tarkistaa ennen aurinkotuoliin istahtamista.

  • Faktaa ja fiktiota taloyhtiölainoista

    Taloyhtiölainojen, ihan niin kuin asuntosijoittamisenkin, riskeistä saa ja pitää puhua. On kuitenkin eri asia kertoa riskeistä kuin päivä ja viikko toisensa jälkeen vihjailla maailmanlopun olevan lähes nurkan takana.

  • Lain kirjainta laajempaa yhdenvertaisuutta 

    Suomen Vuokranantajien toiminnan ytimessä on hyvän vuokranantajuuden edistäminen. Osa hyvää vuokranantajuutta on myös yhdenvertaisuuden huomioiminen vuokraustoiminnassa. Syrjinnän kielto tulee lainsäädännöstä, mutta yhdenvertaisuuden edistäminen ja huomioiminen ei ole pelkästään lain kirjaimen noudattamista. Kyse on myös asenteesta ja ilmapiiristä.

  • Hyvä työnantajuus on myös työtä monimuotoisuuden eteen

    Suomen Vuokranantajissa on jo pitkään tehty töitä sen eteen, että yhdistys olisi mahdollisimman hyvä työnantaja. Näin Pride-kuukautena ja Helsinki Priden virallisena yhteistyökumppanina olemme kääntäneet katseen erityisesti monimuotoisuuteen ja yhdenvertaisuuteen. 

  • Luottotietolakiuudistus – mistä on kysymys ja mitä se tarkoittaa vuokranantajan kannalta?

    Monelle vuokranantajalle luottotietojen tarkastaminen vuokrasuhdetta solmiessa on rutiininomaista ja tärkeä osa asuntosijoittamiseen liittyvää riskienhallintaa – vuokranantajan omaa luottopolitiikkaa. Vaikka maksuhäiriömerkinnät eivät kaikkea vuokralaisesta kerrokaan, antavat luottotiedot taustakuvaa vuokralaisen maksukyvystä. Maksuhäiriömerkintöjen säilytysajassa tapahtui kuitenkin merkittävä muutos joulukuussa uuden luottotietolain myötä. Tämä vaikuttaa olennaisesti siihen, miten vuokranantajan on syytä tehdä tietoon perustuvia päätöksiä vuokralaista valitessa sekä mahdollisia…

  • Kuinka kodin tuholaiset saadaan kuriin? 

    Kodin tuholaisten hävittäminen voi kuulua taloyhtiön, osakkeenomistajan tai jopa vuokralaisen vastuulle, Suomen Vuokranantajien lakimies Susanna-Maria Aarnivuo bloggaa. Maailman suurimman tuholaistorjuntayrityksen, Rentokil Oy:n avainasiakaspäällikön Robert Haapasen mukaan tärkeintä on, että torjuntaan ryhdytään viipymättä, jotta tuholaisongelma ei pahene.

Hyvä vuokranantaja -palkinnon saajat valitaan verkossa kerättyjen ehdotusten pohjalta. Palkinto jaetaan vuosittain yksityiselle vuokranantajalle tai vuokranantajille, jotka tuovat mieleen sanat reilu, luotettava, jämpti ja sitoutunut.