-

Kenen tarpeisiin pieniä asuntoja rakennetaan?
Uudiskohteisiin rakennetaan yhä enemmän pieniä asuntoja, eli yksiöitä ja kaksioita. Se on hyvä, sillä kaikilla ei ole varaa ostaa asuntoa tai maksaa isoa vuokraa.
-

Opiskelijat haluavat oman asunnon solukämpän sijaan
Opiskelijat ovat tällä hetkellä merkittävä asukasryhmä yksityisten vuokranantajien asunnoissa. Soluasuntojen yhteisöllisyyden sijaan opiskelijat haluavat omaa rauhaa, jota yksiössä on tarjolla.
-

Vuokralaisen ääni kuuluu asuntosijoittajan kautta
Sijoittajien osuus uusien asuntojen ostoista on selkeästi kasvanut etenkin pääkaupunkiseudulla. Ekonomisti korostaa kuitenkin, että sijoittajat ostavat asuntoja vuokralaisten tarpeeseen.
-

Asuntosijoittaja etsii massasta erottuvia kohteita
Yksityinen vuokranantaja on huomannut, että vuokralaiset arvostavat yksilöllisyyttä. Etenkin nuoret toivovat moderniutta ja asumisen laatua.
-

Helsinki ohjaa rakentamista suuren maanomistajan oikeudella
Helsinki on yksi Suomen asuntorakentamisen kasvun moottoreita. Rakentamisen vauhti on reipas, sillä viime vuonna pääkaupunkiin rakennettiin 7 350 uutta asuntoa, pääasiassa yksiötä tai kaksioita.
-

Sähköisiä työkaluja asuntosijoittajalle
Asuntosijoittajana toimiminen vaatii analytiikan, dokumenttien, investointien ja kassavirran hyvää hallintaa.
-

•
Muutoksia maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikoihin ja verotuksen matkakuluvähennykseen
Maksuhäiriömerkintöjen säilytysaika lyhenee maksettujen velkojen osalta Eduskunta on hyväksynyt lakimuutoksen, jonka myötä maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikoja koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan. Jatkossa maksuhäiriömerkinnän perusteena olevan saatavan suorittaminen lyhentää merkinnän säilytysajan yhteen kuukauteen. Uudet maksuhäiriömerkinnät eivät myöskään enää pidennä edellisten merkintöjen säilytysaikaa, vaan jokaista merkintää käsitellään itsenäisesti. Vuokranantajan näkökulmasta maksuhäiriötietojen kattavuus heikkenee hieman nykytilaan nähden. Esitimme lainsäädäntöprosessin yhteydessä kolmen kuukauden…
-

•
Asuntosijoittamisen digitalisaatio
Asuntosijoittaminen sekä siihen liittyvät transaktiot ja toiminnot ovat digitalisoituneet viimeisten vuosien aikana isoin harppauksin. Kehitys on osa isompaa kokonaisuutta, jossa koko arkemme digitalisoituu.

Hyvä vuokranantaja
Hyvä vuokranantaja -palkinnon saajat valitaan verkossa kerättyjen ehdotusten pohjalta. Palkinto jaetaan vuosittain yksityiselle vuokranantajalle tai vuokranantajille, jotka tuovat mieleen sanat reilu, luotettava, jämpti ja sitoutunut.
Seuraa meitä somessa
Liity mukaan paikallisiin Facebook-ryhmiin
Vuokranantajapalsta, Varsinais-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Päijät-Häme, Satakunta, Keski-Suomi, Pirkanmaa, Pohjois-Karjala, Kanta-Häme, Pohjois-Savo, Lappi, Keski-Uusimaa Kaakkois-Suomi, Ulkosuomalaiset
