-

Asuntosijoittamisen tasot, tavoitteet ja tulevaisuus
Vuoden kolmannessa lehdessä puntaroidaan kustannusten nousun vaikutuksia vuokranantajan arkeen, perehdytään asuntosijoittajia kiinnostaviin tilastoihin ja vertaillaan Kuopiota ja Jyväskylää yksityisten vuokra-asuntomarkkinoiden vinkkelistä. Monien mielenkiintoisten aiheiden joukosta löytyy myös Tellervo Uotilan haastattelu, jonka asuntosijoittamista on alusta alkaen ohjannut taloudellisen vapauden tavoite. Tellulta saamme myös kymmenen hyvää vinkkiä asuntosijoittamisella vaurastumiseen.
-

Kasvukaupungit Jyväskylä ja Kuopio sijoittajan silmin
Jyväskylä ja Kuopio ovat olleet viime vuodet kasvavien kaupunkien joukossa. Myös asuntorakentaminen on ollut niissä osittain jopa niin voimakasta, että se on vaikuttanut vuokramarkkinoiden tilanteeseen.
-

Tavoitteena taloudellinen vapaus
Tellervo Uotila innostui asuntosijoittamisesta, koska halusi vapautua palkkatyön pakosta. Hän kasvatti asuntosijoitussalkkuaan määrätietoisesti ja pääsi tavoitteeseensa kymmenessä vuodessa.
-

Tietoa luulon sijaan
Tilastokeskus jalostaa eri lähteistä kertyvää tietoa tilastoiksi ja julkaisee niitä myös yksityisten vuokranantajien hyödyksi. Tilastoja pitää kuitenkin osata lukea ja verrata toisiinsa, eikä tulkita kohti karikkoa.
-

Kustannukset nousussa, vuokratuotot laskussa
Energian hinnan, rakennuskustannusten ja korkojen nousu vaikuttavat vuokranantajien tuottoihin. Markkinat kuitenkin tasaantuvat ennen pitkää.
-

Loiko Finanssivalvonta velkakaton ilman lainsäädäntöä?
Hallitus antoi juhannusviikolla lakiesityksensä kotitalouksien velkaantumisen ehkäisemiseksi.
-

Esittelyssä Suomen Vuokranantajien aluepäälliköt
Suomen Vuokranantajien aluepäälliköt ovat eri puolilla Suomea toimivia vuokranantajia ja yhdistyksen aktiivisia jäseniä, joilla on paljon oman kokemuksen kautta hankittua tietoa vuokrauksesta ja asuntosijoittamisesta. Aluepäälliköt järjestävät vuokranantajakabinetteja ja toimivat yhdistyksen aktiivisina edustajina omilla paikkakunnillaan.
-

•
Asunto-osakeyhtiölaki muuttui ja mahdollistaa nyt etäyhtiökokoukset!
Asunto-osakeyhtiölain tuoreet muutokset tulivat voimaan 11.7.2022, ja ne mahdollistavat jatkossa yhtiökokouksen järjestämisen pelkästään etänä.

Hyvä vuokranantaja
Hyvä vuokranantaja -palkinnon saajat valitaan verkossa kerättyjen ehdotusten pohjalta. Palkinto jaetaan vuosittain yksityiselle vuokranantajalle tai vuokranantajille, jotka tuovat mieleen sanat reilu, luotettava, jämpti ja sitoutunut.
Seuraa meitä somessa
Liity mukaan paikallisiin Facebook-ryhmiin
Vuokranantajapalsta, Varsinais-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Päijät-Häme, Satakunta, Keski-Suomi, Pirkanmaa, Pohjois-Karjala, Kanta-Häme, Pohjois-Savo, Lappi, Keski-Uusimaa Kaakkois-Suomi, Ulkosuomalaiset
