-

•
Asuntokaupan haasteet ovat kysynnässä eivätkä tarjonnassa – täten myös toimien on keskityttävä kysyntään
Suomen hallitus kokoontuu ensi viikolla budjettiriiheen, josta odotetaan toimia myös rakennusalan ahdinkoon. Ratkaisuvaihtoehtoja miettii parhaillaan lisäksi ympäristöministeriön työryhmä.
-

Vuokralaisvalinnassa ei saa syrjiä
Syrjintäkielto pätee myös vuokralaisvalintaan. Vuokralaisehdokasta ei saa jättää valitsematta esimerkiksi hänen etniseen taustaansa liittyvän syyn vuoksi. Sen sijaan monikielisyyden huomioiminen voi olla vuokranantajalle kilpailuetu.
-

•
Rasismi ei kuulu vuokramarkkinoille
Suomen Vuokranantajat on sitoutunut edistämään syrjimättömyyttä ja yhdenvertaisuutta vuokramarkkinoilla. Yksityiset vuokranantajat ovat tärkeässä roolissa siinä, ettei syrjintää tapahdu esimerkiksi vuokralaisvalinnassa. Suomen Vuokranantajat työskentelee syrjimättömyyden eteen jatkuvasti muun muassa järjestämällä koulutuksia ja jakamalla tietoa aiheesta.
-

Virossa on mahdollisuuksien markkinat
Viron vuokra-asuntomarkkinat kehittyvät voimakkaasti, mikä saattaa avata kiinnostavia ja tuottavia mahdollisuuksia myös suomalaiselle asuntosijoittajalle.
-

•
Asumiskulut kasvavat, mutta vuokralaista suojaa hyvä vuokranantajuus ja markkinaehtoinen kysyntä ja tarjonta
Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton PTT:ltä tilaamasta tutkimuksesta selviää, että asumismenot kasvavat tänä vuonna tuntuvasti. Keskeisenä ajurina on voimakas korkojen nousu, jonka lisäksi myös muihin asumismenoihin kohdistuu merkittäviä nousupaineita. Tutkimuksen mukaan asumismenot kasvavat keskimäärin 6,5 % vuonna 2023.
-

Kalustettujen asuntojen vuokraaja
Taiteilija Päivi Mäkinen vuokraa kalustettuja asuntoja kansainväliselle akateemiselle väelle.
-

Vuokranantaja – lehti 3/2023: Vuokra-asumisen merkitys kasvaa tulevaisuudessa
Väestö ikääntyy Suomessa, ja väestönkasvu on maahanmuuton varassa. Tämä vaikuttaa myös vuokramarkkinoihin tulevina vuosikymmeninä. Mutta miten? Sitä valottaa tuore Vuokranantaja-lehden numero. Lisäksi syvennytään muun muassa asuntosijoittamiseen Espanjassa.
-

Vuokra-asumisen merkitys kasvaa tulevaisuudessa
Seuraavan 20 vuoden aikana väestön ikääntyminen vaikuttaa väistämättä asuntomarkkinoihin. Väestönkasvu on maahanmuuton varassa.

Hyvä vuokranantaja
Hyvä vuokranantaja -palkinnon saajat valitaan verkossa kerättyjen ehdotusten pohjalta. Palkinto jaetaan vuosittain yksityiselle vuokranantajalle tai vuokranantajille, jotka tuovat mieleen sanat reilu, luotettava, jämpti ja sitoutunut.
Seuraa meitä somessa
Liity mukaan paikallisiin Facebook-ryhmiin
Vuokranantajapalsta, Varsinais-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Päijät-Häme, Satakunta, Keski-Suomi, Pirkanmaa, Pohjois-Karjala, Kanta-Häme, Pohjois-Savo, Lappi, Keski-Uusimaa Kaakkois-Suomi, Ulkosuomalaiset
