-

•
Barometri: Asuntosijoittajat odottavat vuokra-asuntojen kysynnän kasvavan, suurimassa osassa kaupunkeja kiinnostavat alle 50 000 euron sijoitusasunnot
Yksityiset vuokranantajat uskovat vuokra-asuntojen kysynnän kasvavan seuraavan vuoden aikana eniten Vaasassa, Oulussa ja Tampereella. Asuntosijoittajien suurin kiinnostus kohdistuu alle 50 000 euron sijoitusasuntoihin, selviää Suomen Vuokranantajien huhtikuussa julkaisusta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.
-

•
Vuosikokouksessa valittiin yhdistyksen hallitus, puheenjohtajana jatkaa Heikki Karu
Yhdistykselle valittiin vuosikokouksessa 13.5.2025 hallitus seuraavalle vuodelle. Hallituksen puheenjohtajana valittiin jatkamaan Heikki Karu ja varapuheenjohtajaksi Katja Pesonen. Lisäksi vuosikokouksessa jaettiin hopeinen ansiomerkki kolmelle aluepäällikölle. Hallituksessa oli neljä jäsentä erovuorossa. Erovuoroisten tilalle kolmivuotiskaudelle valittiin Katja Pesonen, Markus Grahn, Elisa Havusela ja Elena Stenholm. Vuosikokouksessa valittujen lisäksi hallituksessa jatkavat Kimmo Jyrkkä, Marko Kaarto, Heikki Karu, Juha Kauhanen,…
-

Vuokramökeille on kysyntää
Loma-asuntojen lyhytaikainen vuokraaminen on entistä suositumpaa, ja trendit lupaavat hyvää myös tulevaisuudelle. Suomessa mökkisesonki on kuitenkin lyhyt.
-

•
Ihanat kamalat talkoot
Jokaisesta taloyhtiöstä löytynee niitä, joiden mielestä talkoot ovat ihania ja niitä, joiden mielestä ne ovat kamalia. Yksille ne ovat suorastaan kamalan ihania ja toisille ihan kamalia. Kuuluit sitten mihin edellä mainituista joukoista tahansa, joskus talkoita voi olla hyvä kurkistaa toisen näkövinkkelistä.
-

•
Taloussuhdanteen epävarmuus on riski myös asuntomarkkinoille
Suomen Vuokranantajien tuoreen Vuokranantaja-barometrin tulokset osoittavat, että asuntosijoittajien ostoaikeet ovat kääntyneet laskuun ja taloussuhdanteen heikkeneminen nähdään kasvavana riskinä. Lainansaannin vaikeutuminen on myös merkittävä huolenaihe, joka voi vaikuttaa asuntokauppamääriin ja markkinan piristymiseen. Maalis-huhtikuun vaihteessa toteutettuun barometriin vastasi yli 2 000 asuntosijoittajaa.
-

Asuntopolitiikka nousi EU-agendalle
EU:lla ei ole lainsäädäntövaltaa asumiseen, mutta vaikutusta siihen sillä on.
-

•
Vuokrien nousuvauhti hidastui lähes kaikkialla, ja Espoossa sekä Vantaalla vuokrat jopa laskivat – ”pääkaupunkiseudulla ei näy merkkejä vuokra-asuntopulasta edes kiikareilla”
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 0,9 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrien nousu lähes pysähtyi – vuosimuutos oli vain 0,1 prosenttia. Muualla Suomessa vuokrat nousivat selvästi enemmän, 1,4 prosenttia, mutta myös siellä kasvu on hidastunut. Vuokrakehitys on hidastunut selvästi ja yhä useammalla alueella nähtiin laskevia…
-

•
Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyivät hienoiseen laskuun, taloussuhdanteen heikkeneminen kasvava riski
Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet maltillisessa nousussa viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta kääntyivät nyt hienoiseen laskuun. Tulonhankkimislainan saanti asuntosijoitustoimintaan on vaikeutunut selvästi: näin kokee jopa 40 prosenttia lainaa hakeneista, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.

Hyvä vuokranantaja
Hyvä vuokranantaja -palkinnon saajat valitaan verkossa kerättyjen ehdotusten pohjalta. Palkinto jaetaan vuosittain yksityiselle vuokranantajalle tai vuokranantajille, jotka tuovat mieleen sanat reilu, luotettava, jämpti ja sitoutunut.
Seuraa meitä somessa
Liity mukaan paikallisiin Facebook-ryhmiin
Vuokranantajapalsta, Varsinais-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Päijät-Häme, Satakunta, Keski-Suomi, Pirkanmaa, Pohjois-Karjala, Kanta-Häme, Pohjois-Savo, Lappi, Keski-Uusimaa Kaakkois-Suomi, Ulkosuomalaiset
