JäsenedutAsuntosijoittaminenVuokraaminenTietoa verotuksestaAsiakirjamallitOppaat ja suosituksetYhdistysinfoJäsenille

Vuokrasuhteen päättäminen

Vuokrasuhteen päättäminen on yksi tavanomaisimmista kysymyksistä, joka jäsenneuvonnassamme toistuu. Epäselvyydet liittyvät irtisanomisen ja purkamisen eroihin sekä siihen, millä perusteella sopimus voidaan kulloinkin päättää ja mihin asti vuokranmaksuvelvoite jatkuu, menettely- ja tiedoksiantotapoihin, vahingonkorvauksiin ja myös mahdollisiin oikeudenkäyntimenettelyihin.

Vaikka aiemmin vuokrasuhteiden päättämisessä olisi toimittu väärin, mutta siitä ei ole seurannut mitään kummallisempaa, saattaa vuokranantajalle muodostua sellainen kuva, ettei oikeilla menettelytavoilla ole niinkään merkitystä. Helposti ajatellaan, että lopputulos on se, mikä merkitsee. Monesti yllätyksenä tuleekin sitten tilanne, jossa ei alun pitäen ole menetelty lain edellyttämällä tavalla ja siinä vaiheessa, kun asiassa joudutaan kääntymään tuomioistuimen puoleen huomataankin, ettei esimerkiksi häätökanne voi menestyä, kun vuokrasuhteen purkamisesta ei ole annettu lainmukaista varoitusta.

Myös vuokralainen saattaa puuttua laittomiin menettelytapoihin vielä vuokrasuhteen päättymisen jälkeenkin. Esimerkiksi perusteettoman irtisanomisen johdosta vuokralaisella on oikeus vielä kolmen vuoden ajan hakea vuokranantajalta vahingonkorvausta.

 Jäsenedut